Tallinnan risteily tarjoaa ostoksia, nähtävyyksiä ja rentoutumista

Suomenlahden etelärannalla sijaitseva Viron pääkaupunki Tallinna on lukuisille suomalaisille erittäin tuttu kaupunki, ja siellä vieraillaan Suomesta käsin paljon. Risteilyt Tallinnaan ovat erityisen suosittuja, edullisia ja helppoja matkustustapoja suomalaisille. Tallinnaan pääsee risteillen nopeasti – jopa parissa tunnissa – mikä on varmasti yksi syy Tallinnan risteilyjen suosioon. Tallinnaan lähdetään muun muassa sen edullisten ostosmahdollisuuksien ja palveluiden perässä: esimerkiksi laadustaan tunnettujen ja Suomea edullisempien kauneushoitojen vuoksi. Kaupungin lisäksi myös itse laivaristeily on monen matkustajan mielestä kokemisen arvoinen elämys jo itsessään. Risteilyllä voidaan rentoutua, syödä, tehdä ostoksia ja kuunnella ja katsella live-artistien esityksiä. Monet yöpyvät laivalla Tallinnaan mennessään, mikä onkin varsin kätevää ja edullista kaupungin hotelleihin verrattuna. Tallinnan risteilyllä on siis useita loistavia ominaisuuksia, jotka selittävät Suomesta Tallinnaan tehtyjen risteilyjen suosiota.

Tallinnan risteilyjä lähtee Suomen satamasta tiuhaan tahtiin ja matkapaketeissa riittää runsaasti valinnanvaraa – sopivia matkoja löytyy runsaasti niin lapsiperheille, pariskunnille kuin yksin matkustavillekin. Tallinnaan kulkee Helsingistä käsin usean eri laivayhtiön laivoja, jotka kaikki tarjoavat toisistaan poikkeavia ominaisuuksia ja paketteja. Risteilyillä on mitä erilaisimpia teemoja ja esiintyjiä. Useilla risteilyillä on myös lapsille tarkoitettua ohjelmaa. Aikuisille taas on usein tarjolla suosituimpien suomalaisten artistien konsertteja. Tarjolla on erilaisia teemaristeilyjä, kuten opiskelijaristeilyjä tai jouluristeilyjä jouluruokineen ja joulupukkeineen. Risteilyjen teemoissa ja sisällöissä on siis melkeinpä vain mielikuvitus rajana. Eri yhtiöiden risteilyjä kannattaakin vertailla löytääkseen juuri itselleen tai omalle perheelleen sopivan risteilypaketin. Kaikkea risteilyistä ja matkustamisesta ei tarvitse kuitenkaan selvittää itse, sillä kerromme tässä artikkelista kattavasti Tallinnan risteilyistä ja niiden erilaisista vaihtoehdoista.

Miksi ottaa risteily Tallinnaan?

On useitakin syitä, miksi kannattaa ottaa risteilymatka juuri Tallinnaan. Ensinnäkin Tallinnan risteilyt ovat matalan kynnyksen vaihtoehto ulkomaan matkalle, sillä risteilyjä lähtee Suomesta päivittäin ja ne ovat usein nopeita sekä huokeita matkoja. Suomalaisten on myös varsin helppo lähteä Viroon ilman monimutkaista paperisotaa, sillä passia ei ole pakko olla matkalla mukana. Mikäli passia ei ole, Viroon matkustaessa mukana on kuitenkin oltava kuvallinen henkilökortti. Henkilökortin hankkiminen on varsin helppoa, sillä parhaimmassa tapauksessa edes poliisiasemalla käyntiä ei tarvita kortin saamiseksi. Matkaan pääsee siis useimmiten ilman paperisotaa. Osa lähtee Tallinnan risteilylle auton kanssa, mikä sekin on hyvin helppoa ja melko edullista Suomesta käsin. Autolla matkustaessakaan mukaan ei tarvita monia dokumentteja. Auton saa laivaan mukaan, milloin ostokset tulevat kätevästi auton kyydissä takaisin Suomeen.

Tallinnan risteilylle kannattaa suunnata Suomesta myös yksinkertaisesti siitä syystä, että risteilyt ovat hyvin rentouttava ja hauska kokemus. Vaikka Tallinnassa ei kävisikään maissa, itse risteilyllä riittää silti runsaasti koettavaa. Usein risteilyillä on erilaista järjestettyä ohjelmaa, kuten suosittujen suomalaisten artistien tai koomikkojen esiintymisiä ja karaokea. Laivalla voi myös shoppailla tai nauttia herkullisesta ruoasta. Laivan klubit ja baarit taas tarjoavat yöelämää ja ohjelmaa aikuisille matkustajille. Päämäärän lisäksi itse risteily onkin monelle se koko matkan jännittävin ja rentouttavin kohokohta. Risteilylaivoilta löytyy myös leppoisia oleskelutiloja, ja laivasta voi halutessaan varata oman hytin, jolloin omaan hyttiin voi mennä ottamaan rentouttavat yö- tai päiväunet. Tallinnan laivaristeily tarjoaa siis matkustajille kaikki tarvittavat mukavuudet ja paljon koettavaa, joiden avulla matkustavat saavat mukavan irtioton arjesta.

Hyvä syy risteillä Tallinnaan ovat myös risteilymatkojen edulliset hinnat. Suomesta käsin on hyvin edullista ottaa Tallinnan risteily – matkan voi saada jopa ainoastaan reilulla kymmenellä eurolla. Matkojen hinnat kuitenkin riippuvat aina monesta asiasta, kuten matkustuspäivästä, matkapaketin sisällöstä sekä esimerkiksi risteilyn mahdollisista esiintyjistä. Tallinnan risteily on joka tapauksessa usein paljon edullisempi matka kuin esimerkiksi muihin maihin suuntautuvat ulkomaan matkat. Risteilymatkan lisäksi itse Tallinnan kaupunki on edullinen paikka suomalaisten näkökulmasta – ainakin tiettyjen tuotteiden ja palveluiden osalta. Niiden matkustajien, jotka haluavat hyödyntää kaupungin edulliset hinnat, kannattakin varata risteily, jonka aikana voi vierailla myös itse kaupungissa. Tallinaan matkustetaan usein tekemän esimerkiksi joulun aikaan edullisia jouluostoksia. Mutta mitä Tallinnasta voi saada Suomen hintoja edullisemmin ja mitä kaupungista kannattaa ostaa?

  • Kauneushoitoja voi saada Suomen hintoja edullisemmin Tallinnasta.
  • Useat käsityötarvikkeet ovat kaupungissa huokean hintaisia.
  • Alkoholi on veronkorotuksesta huolimatta yhä melko edullista Tallinnassa.
  • Kaupungin savuketarjonta on edullista.
  • Lääkäripalveluita saa kaupungissa Suomea edullisemmin.

Mainittujen lisäksi kaupungista voi löytää runsaasti muutakin tavaraa ja palveluita Suomea edullisemmin hinnoin, vaikka kaupungin hintataso ei olekaan enää yhtä aivan edullinen kuin menneinä vuosina. Esimerkiksi toritavaraa voi saada hyvinkin matalaan hintaan, ja matkailijat ostavat Tallinnan toreilta mielellään muun muassa sieniä ja marjoja niiden sesonkiaikaan sekä paikallisia käsitöitä. Toreilla hinnat voivatkin olla hyvin huokeita suomalaisten torien samanlaisten tuotteiden hintoihin verrattuna. Esimerkiksi vaatteiden ostaminen ei sen sijaan ole enää nykyään Virosta yhtä kannattavaa kuin ennen, sillä niiden hinnat voivat olla jopa Suomen hintoja korkeammat. Tallinnasta voi siis tehdä erittäin edullisia löytöjä risteilymatkan aikana, kunhan vain tietää mitä kaupungista kannattaa ostaa. Tallinnan risteilyjen helppous, edullisuus, nopeus ja tuotteiden edulliset hinnat ovatkin yhdessä loistava syy valita Tallinnan risteily.

Millaisia Tallinnan risteilyjä on tarjolla?

Tallinnaan on tarjolla runsaasti risteilypaketteja erilaisin ominaisuuksin. Risteilyjä on tarjolla aina satamassa vain pyörähtämässä käyvistä miniristeilyistä aina pidempiin risteilyihin saakka. Pidempien risteilyjen aikana voi käydä vierailemassa Tallinnan kaupungissa, joka ei onnistu miniristeilyllä. Suositulle yhden päivän pituiselle risteilylle lähdetään useimmiten aamulla ja kotiin palataan samana iltana. Tällöin laivasta ei tarvitse välttämättä ottaa edes hyttiä nukkumista varten. Pidemmillä risteilyillä matkustajat taas voivat halutessaan varata eri kokoisia hyttejä, joissa voi yöpyä. Useamman päivän risteilymatkoihin kuuluu usein myös yöpyminen Tallinnan hotellissa. Risteilyjen muutkin ominaisuudet vaihtelevat; tarjolla on esimerkiksi ohjelmaa, hemmottelua ja erilaisia ja eri hintaisia autopaketteja, jolloin oman auton saa halutessaan laivaan mukaan. Autopaketit ovatkin erittäin kätevä ja edullinen vaihtoehto etenkin usean ihmisen ryhmille, kuten perheille ja ystäväporukoille.

Risteilyillä on mitä erilaisimpia mahdollisuuksia rentoutumiseen. Karaoke, musiikki, konsertit ja muu viihde ovat yleisiä ohjelmia etenkin pidemmillä Tallinnan risteilyillä. Lisäksi tarjolla on vaihtuvia ja mitä erilaisimpia teemamatkoja, kuten jääkiekon SM-liigajoukkueen fanimatkoja, bingoristeilyitä, yrittäjäristeilyitä, opiskelijaristeilyitä ja vaikkapa koulutusristeilyitä ja elämysristeilyitä. Tarjolla on siis teemoja laidasta laitaan. Saatavilla on myös erilaisia elämyspaketteja, joista löytyy omansa perheille, pariskunnille ja herkuttelijoille. Risteilyjen teemat ovat vaihtuvia ja ne ovat usein ajankohtaisia. Ennen joulua on esimerkiksi tarjolla runsaasti pikkujouluhenkisiä risteilyitä, joilla matkustajat pääsevät juhlimaan melkein vuorokauden ajan laivassa artistien esiintyessä ja radiosta tuttujen juontajien juontaessa iltaa. Monia juhlapyhiä voi myös juhlistaa laivalta käsin juhlapyhän teemaan sopivalla risteilyllä. Tallinnaan suuntautuvat risteilyt tarjoavat siis hyvin ajankohtaisia ja monipuolisia teemoja ja juhlia.

Lukuisten erilaisten risteily- ja matkapakettien lisäksi kannattaa muistaa se, että risteilyn voi usein räätälöidä itse juuri itselleen tai omalle perheelleen sopivaksi, mikäli valmista ja sopivaa matkapakettia ei löydy. Matkan itse räätälöidessään voi esimerkiksi valita matka-aikansa itse sekä lisätä hotelliöitä matkalleen ennen risteilyä. Risteilyn räätälöinti itselle sopivaksi riippuu kuitenkin matkantarjoajasta, jolta asiasta kannattaa kysellä tarkemmin. Valitsipa räätälöidyn tai valmiin risteilyn, on kuitenkin järkevää vertailla risteilyjä etukäteen, sillä tarjontaa on erittäin paljon. Näin löytää juuri itselleen sopivimman risteilypaketin parhaaseen hintaan. Kannattaa muistaa myös, että laivayhtiöt tarjoavat erilaisia kanta-asiakasohjelmia asiakkailleen. Ne voivat tarjota erilaisia etuja ja alennuksia, joista voi olla paljonkin hyötyä matkustajalle. Risteilypakettia valitessa kannattaakin ottaa lisäksi selvää yhtiöiden erilaisista kanta-asiakasohjelmista ja niiden tarjoamista ominaisuuksista.

Vinkkejä Tallinnan risteilylle

Tallinnan risteilyn suunnittelemiseen kannattaa käyttää hieman aikaa, sillä silloin matkasta voi tulla paljon helpompi ja stressittömämpi. Esimerkiksi tarvittavat matkustusasiakirjat kannattaa hoitaa kuntoon tai tilata jo hyvissä ajoin ennen matkaa. Useiden matkustajien ei kuitenkaan tarvitse tilata erillisiä dokumentteja matkaa varten, sillä matkustajien asiakirjaksi riittää usein joko passi tai kuvallinen henkilökortti. Mikäli lähtee risteilylle omalla autolla, on hyvä hoitaa myös auton paperit kuntoon ennen matkaa sekä tilata ne tarvittaessa. Autolla Tallinnaan matkustaessa on otettava mukaan ajokortti ja alkuperäinen rekisteröintitodistus. On hyvä muistaa, että paperisen rekisteröintitodistuksen tekninen osa on oltava ulkomailla mukana, vaikka Suomessa sitä ei tarvitse kuljettaa autossa. On suositeltavaa ottaa mukaan myös Green Card, jonka saa omasta vakuutusyhtiöstä. Vuokra-autoa kuljettavalla on lisäksi oltava autovuokraamon myöntämä maastavientilupa ja laina-autoa kuljettavalla omistajan valtakirja.

Mikäli risteilyn aikana on tarkoitus käydä ostoksilla, on hyvä ottaa selvää ostopaikoista etukäteen. Tallinnan päiväristeilyllä on vain muutama tunti aikaa tehdä ostoksia, jolloin ostosaikaa voi tuhlaantua kauppojen etsimiseen, jos niiden sijaintia ei olla selvitetty etukäteen. Hyvä puoli etenkin jalan kulkevien matkustajien kannalta on kuitenkin se, että useat ostospaikat sijaitsevat aivan sataman lähellä. Esimerkiksi kaunis ja keskiaikainen Vanhakaupunki sijaitsee lähellä satamaa. Vanhakaupunki onkin hyvä alue nähtävyyksien katselun lisäksi etenkin matkamuistojen ostamiseen. Sataman kyljessä on myös esimerkiksi pienehkö Nautica-ostoskeskus, josta voi ostaa edullisia urheiluvaatteita, elintarvikkeita, vaatteita ja sisustustavaroita. Hyvin lähellä satamaa sijaitsee lisäksi suosittuja ja Suomessa tuntemattomiakin vaatekauppoja sisältävä Rotermannin kortteli. Vanhankaupungin kyljestä löytyy myös Kalamajan alue, joka on boheemihenkinen ja värikäs alue, mistä löytyy ostospaikkoja, leipomoita ja kahviloita.

Tallinnan risteilylle voi hyvin lähteä omin päin suunnitellen ja varaten itse matkat, yöpymisen ja ohjelman. Mikäli kuitenkin haluaa mahdollisimman helpon ja stressittömän matkan, kannattaa varata valmis risteilypaketti. Valmismatkat voivat olla hyvä vaihtoehto etenkin silloin, jos on kokematon matkustaja. Silloin kaikki kuljetuksia ja majoituksia myöten on hoidettu matkustajan puolesta, eikä matkustajan tarvitse tehdä muuta kuin nauttia risteilystä. Valmismatkoilla on aina ammattitaitoiset matkanjärjestäjät, joilta voi halutessaan pyytää apua ja neuvoja ongelmatilanteissa. Valmismatkojen ohjelmaan kuuluu usein kuljetus linja-autolla satamaan jopa eri puolilta Suomea. Se on erittäin kätevää matkustajien kannalta, sillä silloin edes kyytiä satamaan ei tarvitse järjestää itse eikä omaa autoa ottaa parkkipaikalle tai laivaan mukaan. Valmismatkoihin kuuluu usein myös paljon muita hyödyllisiä ominaisuuksia, kuten ruokailut.

Kannattaa miettiä tarkasti, onko järkevää lähteä Tallinnan risteilylle omalla autolla vai ilman. Mikäli risteilyyn ei kuulu maihinnousua Tallinnassa, omasta autosta ei välttämättä ole juurikaan hyötyä. Mikäli taas on esimerkiksi shoppailumatkalla, auto on erittäin kätevä apuväline kaupungissa liikkumiseen ja tavaroiden kuljettamiseen. Kannattaa tosin muistaa, että Tallinnassa on paljon Suomea edullisempaa liikkua julkisilla ajoneuvoilla, joten niillä liikkuminen kaupungissa voi joissain tapauksissa olla järkevämpää kuin omalla autolla kulkeminen. Mukavuuden kannalta oma auto voi kuitenkin olla parempi vaihtoehto: julkisten kulkuneuvojen aikataulujen hahmottaminen vieraalla kielellä ja vieraassa kaupungissa voi olla haastavaa. Hyvä puoli omalla autolla kulkiessa on myös se, että silloin ei tarvitse kulkea julkisten kulkuvälineiden aikataulun mukaan, vaan voi edetä täysin omaan tahtiinsa ja kulkea sinne minne itse haluaa.

Päivä Tallinnassa -risteilyt ovat suosittuja

Päivä Tallinnassa -risteilyt ovat hyvä vaihtoehto, sillä niiden aikana ehtii tutustua muutaman tunnin ajan Tallinnan kaupunkiin. Suomalaisten onneksi Päivä Tallinnassa -risteilyjä lähtee usein ja valinnanvaraa risteilypaketeissa on paljon. Laivayhtiöt nimeltä Eckerö Line, Viking Line ja Tallink & Silja Line tarjoavat yhden päivän pituisia Tallinnan risteilyjä. Tallinnan päivämatkan voi varata myös monen eri matkatoimiston kautta. Vaihtoehtoja on tarjolla runsaasti, joten voi olla järkevää vertailla huolellisesti eri matkantarjoajien paketteja ennen matkan varaamista. Esimerkiksi risteilyn ominaisuudet, ohjelmat ja hinnat poikkeavat toisistaan. Valitsipa minkä matkantarjoajan tahansa, Tallinnan päiväristeilyt ovat kuitenkin aina nimensäkin mukaisesti nopeita yhden päivän aikana tehtäviä laivamatkoja. Usein ne ovat hyvin edullinen tapa piipahtaa Tallinnassa. Päivä Tallinnassa -risteilyt ovatkin siis helppo ja kohtuuhintainen keino irrottautua hetkeksi arjesta ja matkustaa naapurimaahan vaikkapa shoppailemaan.

Eri laivayhtiöiden järjestämät Päivä Tallinnassa -risteilyt ovat suosittuja, sillä itse risteilyn lisäksi ne tarjoavat mahdollisuuden kaupunkiin tutustumiseen ja ostosten tekoon päivän aikana. Risteilymatkan yhdistäminen edullisten ostosten etsimiseen Tallinnasta onkin monen mielestä loistava yhdistelmä. Monia ihmisiä kiinnostavat myös Tallinnan nähtävyydet, joihin voi tutustua risteilyn muutaman tunnin pituisen maissaolon aikana. Tallinnan kuuluisin nähtävyys on Vanhakaupunki. Useat risteilijäturistit suuntaavatkin risteilynsä aikana sataman lähistöllä sijaitsevaan historialliseen ja keskiaikaiseen Vanhaankaupunkiin. Siellä on useita nähtävyyksiä, kuten näyttäviä kirkkoja. Lisäksi Vanhassakaupungissa on runsaasti ruokailupaikkoja ja putiikkeja matkamuistojen ostamista varten. Vanhankaupungin vieressä sijaitsee myös kaupungin keskusta, josta löytyy lisää ostosmahdollisuuksia. Sekä ostosmahdollisuudet että historialliset nähtävyydet ovat siis kaikki kätevästi vieri vieressä, jolloin niihin voi tutustua helposti ja nopeasti saman risteilyn aikana. Keskustan liepeillä voi esimerkiksi:

  • Ihailla mielenkiintoisia historiallisia rakennuksia.
  • Pitää evästauon yhdessä keskustan monista puistoista ja aukioista.
  • Nauttia liharuoista ydinkeskustan suositussa Steakhouse Liivi -ravintolassa.
  • Shoppailla suositussa Viru Keskuksessa ja Kaubamajassa.
  • Käydä erikoisliikkeissä Rotermanni-kauppakeskuksessa.

Mikäli on lähtenyt päiväristeilylle autolla, voi maissa olon aikana vierailla keskustaa kauempanakin. Keskustan ulkopuoleltakin löytyy mielenkiintoisia kohteita, joihin ehtii tutustua loistavasti päiväristeilyn aikana. Tallinnan Teletorni on vierailun arvoinen kohde, etenkin mikäli on liikkeellä omalla autolla, sillä se ei sijaitse aivan keskustan alueella. Teletorni on Viron itsenäisyyden symbolina pidetty 175 metriä pitkä torni. Tornissa on mahdollisuus kokeilla turvavaljaiden avulla jännittävää kävelyä tornin reunalla. Teletornista avautuvat upeat maisemat Tallinnan ylle, joten etenkin maisemien ihailijoiden kannattaa vierailla reissullaan tornissa. Maan alla sijaitseva kauhuteatteri Tallinna Legendid on myös mielenkiintoinen kohde, joka kertoo synkkiä tarinoita maan historiasta. Tarinat on esitetty näyttelijöiden ja erikoistehosteiden avulla useassa eri huoneessa. Katselijat pääsevät esimerkiksi kulkemaan pitkin ruton piinaavia katuja ja tapaamaan palkkasotureita. Kauhuesitys kestää vain 40 minuuttia eli sen ehtii katsoa hyvin päiväristeilyn aikana.

Tallinnan rannikolla sijaitseva Viron merimuseo Lentosatama eli Lennusadam on erikoinen ja loistava matkakohde päiväristeilyn aikana. Merimuseo on ehkäpä Viron kaikista näyttävin museo. Museossa pääsee tutustumaan yli 100 laivaan sekä suureen Viron valtion Englannista tilaamaan vuonna 1936 rakennettuun sukellusveneeseen. Sukellusveneen sisällä pääsee vierailemaan, mikä on taatusti mielenkiintoinen kokemus ikään katsomatta. Museon näyttelyiden lisäksi itse museorakennuskin on mielenkiintoinen, sillä se sijaitsee vuosina 1916–1917 esilentokonehangaariksi rakennetussa teräsbetonihangaarissa. Museo on erinomainen vierailukohde lyhyen risteilyn aikana, sillä se on auki lähes päivittäin ja opastusta on saatavilla myös suomeksi. Museo sopii lisäksi koko perheelle, sillä siellä riittää mielenkiintoista nähtävää niin lapsille kuin aikuisillekin. Museossa käymisen lisäksi aikaa jää risteilyn aikana hyvin ostoksien tekoon, sillä museo sijaitsee vain vajaan puolen tunnin matkan päässä Tallinnan keskustasta.

Tallinnaan matkoja järjestävät laivayhtiöt

Kolme laivayhtiötä tekee risteilyjä Helsingistä Tallinnaan. Suomalaisille hyvinkin tuttu Eckerö Line on yksi näistä yhtiöistä. Eckerö Linellä on erilaisia Tallinnan risteilypaketteja, ja sen laivat suuntaavat Tallinnaan useamman kerran päivässä. Risteilyllä voi nauttia viihteestä, shoppailusta sekä herkullisesta ruoasta. Eckerö Linen risteilyjen hinnat vaihtelevat päivän ja ohjelman mukaan, mutta edullisimmat lähdöt ovat useimmiten aina alkuviikon lähtöjä. Tällöin päiväristeilyn voi ostaa jopa 12 eurolla. Viikonloppuna hinta saattaa taas olla neljäkin kertaa korkeampi. Eckerö Line -laivayhtiön kunkin Tallinnan risteilyn hinnan ja sisällön voi tarkistaa kätevästi ja helposti laivayhtiön nettisivuston kalenterista. Samalla sivustolla voi myös varata ja maksaa matkan sekä esimerkiksi varata paikan laivan aamiais- tai buffet-pöytään tai lisätä hyttejä, ajoneuvoja tai paikkoja loungeen omaan risteilypakettiinsa. Laivaan saa auton mukaan, ja itse laivassa voi shoppailla esimerkiksi koruja ja asusteita.

Tallink & Silja Line on toinen laivayhtiö, joka järjestää risteilyitä Helsingistä Tallinnaan. Laivayhtiön risteilyjä voi saada hyvinkin edulliseen hintaan – jopa 14 eurolla. Laivoista löytyvät myös kaikki mukavuudet kuten ravintolat, ostosmahdollisuudet ja viihdettä. Muiden laivayhtiöiden tapaan Tallink & Silja Linellä on erilaisia risteilypaketteja. Tallinaan voi varata esimerkiksi Päivä Tallinnassa -risteilyn tai 22 tunnin viihderisteilyn. 22 tunnin risteily Tallinnaan lähtee joka päivä klo 18.30. Päiväristeily kulkee myös päivittäin, eli laivayhtiöllä on vilkas liikenne Helsingin ja Tallinnan välillä. Risteilyjä voi tarkastella ja varata Eckerö Linen risteilyjen tapaan laivayhtiön sivuston kautta. Samalta sivustolta voi halutessaan varata risteilyn ja hotellimajoittumisen yhdistävän paketin. Nettisivustolta löytyy hotellivinkkejä, ja autopaikat, matkustusluokat ja ruokailut tietoineen näkee ja ne voi varata kätevästi Tallink & Silja Line -sivuston kautta.

Viking Line järjestää monipuolisesti erilaisia risteilypaketteja Helsingistä Tallinnaan. Viking Linen laivoilla voi vierailla Tallinnassa miniristeilyllä nopeasti vieraillen tai päivän Tallinnan kaupungissa viettäen joko palaten illalla tai viettäen yön laivan hytissä. Laivayhtiön risteilyjä on mahdollista saada edulliseen hintaan, sillä risteilyn voi saada parhaimmillaan 12 eurolla. Risteilyjä sisältöineen voi tarkastella ja varata helposti Viking Linen sivuston kautta. Laivaan saa halutessaan oman auton mukaan – kuten muidenkin laivayhtiöiden Tallinaan suuntaaville laivoille. Viking Linen valikoimaan kuuluvat myös erilaiset erikoisristeilyt, kuten bileristeilyt. Helsingin ja Tallinnan välillä liikennöivän Viking XPRS:n Viking’s Inn -pubi, ravintola Red Rose ja ClubX tarjoavat viihdettä aamusta iltaan saakka. Viikonloppuisin viihteestä pääsee nauttimaan vielä enemmän, kun musiikki soi pikkutunneille saakka. Viikoittaiseen ohjelmaan kuuluvat suomalaisten tähtiartistien esiintymiset ja viikonlopun juhlatunnelma.

Jokainen Tallinnaan suuntaavista laivayhtiöistä tarjoaa päivittäisiä lähtöjä, erilaisia risteilypaketteja ja laadukasta viihdettä. Lisäksi kullakin laivayhtiöllä on kanta-asiakasetuja matkustajilleen. Viking Linellä on maksuton Viking Line Club -ohjelma, jonka avulla voi kerätä etuja niin maissa kuin merellä. Bonuspisteitä voi käyttää tulevien matkojen maksamiseen. Tallink & Silja Linellä on Club One -niminen ohjelma, jonka avulla kanta-asiakkaat matkustavat edullisemmin ja saavat myöskin etuja niin maissa kuin merellä. Tienattuja bonuspisteitä voi käyttää vaikkapa bonusmatkoihin tai huoneluokan tason korottamiseen Tallink Hotels -hotelleissa. Lisäksi laivojen myymälöissä on etuja ohjelman jäsenille. Eckerö Linellä matkustavat taas voivat saada matkoista ja laivaostoista bonusta S-Etukortilla. Kortin voi liittää omaan Eckerö Linen asiakastiliinsä, jolloin matkat saa varattua asiakasomistajahintaan. S-Etukortilla saa myös hyödyllisiä alennuksia laivan myymälän tietyistä tuotteista.

Lopuksi

Risteilyt ovat yksi suosituimpia tapoja rentoutua, matkustaa ja ottaa pieni irtiotto arjesta. Tallinnan risteilyjen suosion Suomessa huomaa maamme laivayhtiöiden risteilytarjonnasta, jota riittää laidasta laitaan. Risteilyjen pituudet vaihtelevat miniristeilyistä usean päivän pituisiin yhdistettyihin laiva- ja hotellimatkoihin. Risteilymatkojen teemoissa taas on melkeinpä ainoastaan mielikuvitus rajana. Risteilymatkojen tarjonnassa on siis tarjolla jotakin aivan jokaiselle matkustajille – olipa sitten aikuinen tai lapsi tai yksin matkustava tai vaikkapa pariskunta. Tallinnan risteilyjen hinnat ja ominaisuudet vaihtelevat paljonkin, joten parhaiten itselleen sopivan risteilypaketin löytää seuraamalla ajankohtaisia risteilyitä matkanjärjestäjien sivustoilta. Kannattaa muistaa, että matkantarjoajat ovat ammattilaisia ja heiltä voi aina kysyä, mikäli jokin asia risteilylle lähdössä mietityttää. On aina parempi kysyä neuvoa jo ennen risteilymatkaa, kuin joutua ongelmiin vieraassa maassa, jossa ei useinkaan puhuta Suomea.