Helsinki-Tallinna -risteilyistä on vuosien saatossa muodostunut eräs suomalaisten suosituimmista tavoista viettää pientä lomaa. Reitillä matkustaa vuosittain miljoonittain matkustajia sekä huvin että työn merkeissä niin arkena kuin juhlanakin. Matkustajilla on mistä valita, sillä Itämerellä seilaa jopa parikymmentä lauttaa vuorokaudessa. Helsingin ja Tallinnan välisiä yhteyksiä liikennöi kolme eri varustamoa: Viking Line, Tallink Silja ja Eckerö Line. Laivat lähtevät Helsingissä Katajanokalta, Länsisatamasta sekä nykyisin myös Vuosaaresta. Tallinnan päässä lautat saapuvat Reisisadaman A-ja D-terminaaleihin sekä Muugan terminaaliin. Kaikkein halvimmillaan matkalle voi päästä jopa alle kympillä. Matkustajat voivat valita reitti- ja risteilymatkojen joukosta juuri itselleen ja budjetilleen parhaiten sopivan vaihtoehdon. Tarjolla on niin vuorokauden mittaisia risteilyitä kuin muutaman tunnin pikapyrähdyksiä Suomenlahdelle. Risteilyiden ja reittimatkojen hinnat vaihtelevat niin matkustusajankohdan kuin halutun matkustustasonkin mukaan. Halvimmat matkat löytyvät talviaikaan arkipäivisin ja vuoden kalleimmat matkat osuvat puolestaan kesäkauden viikonlopuille. Erilaisia matkavaihtoehtoja on tarjolla nykyisin jopa niin paljon, että matkaa suunnitellessa saattaa joskus iskeä valinnan vaikeus. Suunnittelu-urakkaasi helpottaaksemme käymme tässä artikkelissa läpi muun muassa Helsinki-Tallinna-reitillä liikennöivät eri laivayhtiöt, niiden laivat, aikataulut ja hinnat. Löydät artikkelista perustiedot sekä Viking Linen, Tallink Siljan että Eckerö Linen tarjoamista matkustusvaihtoehdoista Helsinki-Tallinna-reitille.
Tänä päivänä matka Tallinnaan taittuu Helsingistä nopeimmillaan vain kahdessa tunnissa ympäri vuoden. Matkustaessa aika ei kaikeksi onneksi käy kovinkaan helposti pitkäksi. Siitä pitävät huolen sekä laivojen häkellyttävä viihdetarjonta että huolella suunnitellut risteilyohjelmat. Nälkäisenä ei myöskään tarvitse matkustaa, sillä laivoilta löytyy perinteisten buffetin lisäksi runsaasti erilaisia kahviloita, ravintoloita ja pikaruokapaikkoja. Myös lapset viihtyvät laivoilla. Siitä pitää huolen sekä lasten oma risteilyohjelma että useimmilta aluksilta löytyvät leikkihuoneet. Helsinki-Tallinna-lautat ovat myös paratiisi monille shoppailijoille, sillä laivojen tax free -myymälöistä löytää erityisen edullisesti esimerkiksi kosmetiikkaa, makeisia tai alkoholijuomia. Useat laivayhtiöt ovat myös panostaneet erilaisiin pop up -myymälöihin, joista luksustuotteita löytyy usein hyvillä alennuksilla.
Helsinki-Tallinna lauttaliikenteen historia
Helsingin ja Tallinnan välinen lauttaliikenne on jatkunut säännöllisenä ja keskeytymättömänä jo yli 50 vuotta. Reitin välinen laivaliikenne juhli heinäkuussa 2015 pyöreitä viisikymppisiään. Ensimmäisen suomalaisen turistiryhmän nouti Helsingin Eteläsatamasta Tallinnaan heinäkuussa 1965 virolainen S/S Vanemuine -alus. Laivaliikenne oli keskeytetty toisen maailmansodan aikana yli 25 vuotta aiemmin, mutta 1960-luvun puolivälissä Neuvostoliitossa oltiin hiljalleen liikuttu avoimempaan suuntaan, joten lauttayhteys saatiin avattua uudelleen. Osittain tätä edesauttoi varmasti myös presidentti Urho Kekkoseen vuonna 1964 tekemä Viron matka, ja osittain Neuvostoliiton halu saada suomalaisia tutustumaan Neuvosto-Viron elämään. Takana oli luultavasti lisäksi Neuvostoliiton pyrkimys saada haluttuja länsivaluuttoja Viron markkinoille. Lautta kulki alussa ainoastaan kerran vuorokaudessa. Nykyään reitillä pääsee vilkkaimpina turistikuukausina valitsemaan jopa 24 päivittäisen lähdön joukosta itselleen sopivimman. Suomi oli tullut virolaisille jo entuudestaan tutuksi lähinnä television kautta, ja säännöllisen lauttayhteyden aloittamisen jälkeen myös suomalaiset matkailijat pääsivät helpommin tutustumaan eteläiseen naapuriinsa. Lautta tarjosi virolaisille aivan uudenlaisen yhteyden ja ikkunan länsivaltioiden elämään. Vanemuine-alus kävi nopeasti liian pieneksi reitille ja tilalle tuli M/S Tallink, joka kuljettikin matkustajia aina vuoteen 1978 asti. Vuonna 1980 reitillä aloitti legendaariseen maineeseen nousut Georg Ots -autolautta, joka avasi samalla myös mahdollisuuden kuljettaa auto suoraan Helsingistä Tallinnaan.
Helsingin ja Tallinnan välisen lauttaliikenteen suosio on kasvanut vuosikymmenten varrella mittaviin suhteisiin. Reitin uudelleen avaamisen aikaan vuonna 1965 lautat kuljettivat noin 4 000 matkustajaa. Tosin S/S Vanemuinen kyytiin mahtuikin ainoastaan hieman yli 200 matkustajaa, eikä reitillä liikennöity talviaikaan lainkaan. Tänä päivänä Suomenlahden ylittää heinäkuisin jo yli miljoona matkustajaa. Kokonaisuudessaan Helsingistä Tallinnaan mahtuu nykyään matkustamaan noin 29 000 henkeä sekä 6 000 autoa päivittäin. Lauttayhteyden avaus on ollut elintärkeää myös Viron turismille. Vuonna 1965 turismi Virossa oli vielä lapsenkengissään, ja esimerkiksi Tallinnan hotelleista löytyi turisteille ainoastaan 1 200 vuodepaikkaa. Nykyään vuodepaikkoja löytyy yli kymmenkertainen määrä, sillä Tallinnaan mahtuu majoittumaan jopa 15 500 matkustajaa. Se, että Viro on pystynyt säilyttämään asemansa suomalaisten ykköskohteena jo pitkän aikaa, on varmasti pitkälti helppojen lauttayhteyksien ansiota. Runsas lauttaliikenne on myös onnistunut kasvattamaan Helsingistä erään maailman vilkkaimmista matkustajaliikenteen satamakaupungeista. Tallinnan lauttaliikenteen matkustajamäärien kasvua on edesauttanut myös Tallinkin vuonna 2017 reitille tuoman uuden aluksen suurempi matkustajakapasiteetti. Voidaankin sanoa, että liikennöinti Helsingin ja Tallinnan välillä on kasvanut vuosi vuodelta yhä vilkkaammaksi, mikä on muodostanut lähestulkoon kaksoiskaupunki Talsingin.
Helsingin ja Tallinnan matkustajaterminaalit
Helsingin Jätkäsaaressa sijaitseva Länsisatama on Helsinki-Tallinna-välisen lauttaliikenteen vilkkain keskus. Alue on kehittynyt voimakkaasti viime vuosina ja kehitystoimet tulevat edelleen jatkumaan myös lähitulevaisuudessa. Länsiterminaalissa matkustajia palvelee kaksi eri terminaalia, eli Terminaali 1 ja Terminaali 2. Täysin uudistunut Terminaali 2 avattiin matkustajien käyttöön vuonna 2017. Hienon merinäkymän tarjoava terminaali on sekä matkustusmukavuudeltaan että sujuvuudeltaan maailman huippuluokkaa. Terminaali on avara ja valoisa, ja raitiovaunulla pääsee suoraan sen ovien eteen. Länsisatamaan pääsee raitiolinjoilla 7 sekä 6T. Raitiolinja 7 kulkee Helsingin Rautatieasemalta ja palvelee myös pitkän matkan linja-autolla Kampin bussiterminaalista tulevia matkustajia. Terminaalissa laivoihin on lyhyt matka kävellä, ja kaikkia autolla liikenteessä olevia palvelee nopea lähtöselvitys. Tallinnan lauttoja lähtee molemmista Länsisataman terminaaleista. Terminaali 1:stä lähtee Tallinnan lisäksi matkustajaliikennettä myös Pietariin ja Riikaan. Länsisataman terminaaleista löytyy kaikki, mitä lauttamatkustaja tarvitsee. Terminaaleissa ovat muun muassa sekä Tallink Siljan että Eckerö Linen palvelupisteet, kahvila, ravintoloita, pankkiautomaatteja sekä säilytyslokeroita matkatavaroita varten. Länsisataman terminaalit ovat avoinna päivittäin eri lauttojen aikataulujen mukaisesti. Länsisatama tarjoaa myös autoilijoille runsaasti maksullista pysäköintitilaa. Jätkäsaaressa sekä Länsisatamassa käynnissä olevat rakennustyöt ovat kuitenkin vaikeuttaneet autoliikennettä jonkin verran, ja alueelle muodostuu helposti ruuhkia.
Toinen merkittävä Tallinnan liikenteen matkustajasatama Helsingissä on Katajanokan terminaali, joka sijaitsee Katajanokan päässä. Katajanokan terminaalirakennus valmistui vuonna 1937 alun perin tullimakasiiniksi. Matkustajaterminaaliksi rakennus muutettiin vuonna 1977 Finjetin aloittaessa liikennöinnin Saksan Travemündeen. Terminaalia on laajennettu ja paranneltu useaan otteeseen. Viimeisin laajennus valmistui vuonna 2008. Helsingin Satama aloitti terminaalin uudistuksen syyskuussa 2019, jotta matkustajaterminaali palvelisi matkustajia entistä paremmin. Remontointityöt aloitettiin terminaalin toisesta kerroksesta ja töitä tehdään vaiheittain, jotta terminaali voidaan pitää koko remontin ajan Viking Linen matkustajien käytössä. Viking Linen lautat liikennöivät Katajanokalta sekä Tallinnaan että Tukholmaan. Myös Katajanokan terminaaliin pääsee kulkemaan kaikkein näppärimmin raitiovaunuilla. Terminaaliin liikennöivät Helsingin rautatieasemalta linjat 4 sekä 5. Katajanokalle pääsee luonnollisesti myös kävellen, sillä Helsingin keskustasta matkaa kertyy ainoastaan alle kilometrin verran. Omalla autolla saapumista Katajanokalle kannattaa mahdollisuuksien mukaan välttää, sillä pysäköintitilaa on tarjolla ainoastaan hyvin rajallisesti. Pysäköinti on kohtalaisen kallista eivätkä parkkialueet ole vartioituja. Lähimmät vartioidut parkkihallit Katajanokalta ovat P-Tähtitorninvuori, sekä EuroParkin Helsingin P-Kluuvi. Autolla lautalle lähtevien matkustajien lähtöselvitys löytyy henkilö- ja linja-autojen osalta portilta C ja rekkojen ja kuorma-autojen osalta portilta B. Katajanokan terminaalista löytyvät muun muassa Viking Linen palvelupiste, kahvila, kioski, ravintola, pankkiautomaatti, rahanvaihtopiste sekä säilytyslokeroita matkatavaroille.
Miten paljon Helsinki-Tallinna lautta maksaa?
Helsingin ja Tallinnan välillä kulkevan lauttaliikenteen hinnat vaihtelevat rajusti. Eri sesonkeina matkalle pääsee hyvin erilaisella hintatasolla. Laivamatkalle pääsee halvimmillaan ihan muutamilla euroilla ja kalliimmillaan muutamilla sadoilla euroilla. Sekä risteilyt että reittimatkat ovat halvimmillaan talvisesongilla, eli noin lokakuusta huhtikuuhun. Kaikkein kallein matkustusaika lautoilla osuu suurin piirtein juhannuksesta elokuun alkuun, jolloin suuri osa suomalaisista lomaillee ja ilmat ovat myös otollisimmat lautalla matkustamiseen. Kuten muussakin matkailussa, myös Helsinki-Tallinna-liikenteessä voi säästää pitkän pennin varaamalla ajoissa sekä hyödyntämällä laivayhtiöiden tarjoukset. Yhtiöt kilpailevat keskenään matkustajista kiivaasti, minkä ansiosta matkailijoille on usein luvassa toinen toistaan parempia tarjouksia. Tarjousten kanssa kannattaa olla tarkkana ja lunastaa ne heti kun ne tulevat saataville, sillä suosituimmat ja parhaimmat tarjoukset viedään käsistä nopeasti. Myös reittimatkat sekä risteilyt ovat keskenään eri hintaisia, ja reittimatkat ovat monesti suhteessa risteilyitä kalliimpia. Hiljaisemmalla talvikaudellakin sekä reittimatkat, että risteilyt on hinnoiteltu eri lailla eri viikonpäivinä. Kaikkein kalliimmat lähdöt osuvat luonnollisesti viikonlopuille perjantaista sunnuntaihin, sillä matkustajamäärät ovat tällöin suurimmillaan. On myös sanomattakin selvää, että esimerkiksi erilaiset hyttiluokat ovat hinnoiteltu eri tavalla, ja luksustason matkustaminen maksaa kaikkein eniten.
Kaikki Helsinki-Tallinna-välisen liikenteen suurimmat operoijat eli Viking Line, Tallink Silja sekä Eckerö Line ovat hinnoitelleet matkansa suurin piirtein samalla tavalla. Esimerkiksi Tallink Siljalla hinnat vaihtelevat matkustusajankohdan sekä hytin mukaan suurehkolla haitarilla 15 eurosta 240 euroon. Tallink Silja veloittaa 45 euroa oman henkilöauton tuomisesta laivalle parkkiin. Yhtiön laivoilla aamiaisbuffet maksaa noin 12-17,50 euroa hengeltä ja illallisbuffet 26-34 euroa. Viking XPRS hintataso liikkuu samankaltaisissa lukemissa muiden yhtiöiden kanssa. Vikingin päiväristeilylle pääsee arkisin noin 20 eurolla ja hinnat nousevat viikonloppuisin ja kiireisimmällä lomasesongilla. Alle 12-vuotiaat lapset pääsevät matkaan veloituksetta ja 12-17-vuotiaat nuoret puoleen hintaan. Myös Viking XPRS:lle on mahdollista ottaa oma auto mukaan. Mikäli auton haluaa pelkästään pysäköidä laivaan, on matkan hinta 30 euroa. Hinta nousee auton koosta riippuen 64-74 euroon, mikäli auton haluaa ajaa ulos laivasta Tallinnassa. Viking Linella on oma kanta-asiakasohjelmansa, Viking Club, jonka jäsenet pääsevät matkaan hieman halvemmalla ja voivat myös hyödyntää erilaisia erikoistarjouksia yhtiön laivoilla. Ruokailut Viking XPRS:llä tulevat halvimmiksi etukäteen varattuina, sillä silloin aterioista saa kymmenen prosentin alennuksen. Meriaamiaisen hinnaksi jää etukäteen varattuna 11 euroa ja päivällisbuffetin 27 euroa.
Eckerö Linen hinnoittelu on myös samankaltainen muiden yhtiöiden kanssa. Suurimman osan ajasta Eckerö Linen hinnat eivät päätä huimaa, sillä M/S Finlandian päiväristeilyn perushinta on vain 19 euroa. Tälläkin yhtiöllä hinnat ovat kalleimmillaan vilkkaimpina matkustusajankohtina. Saatavilla on myös erittäinkin edullisia tarjouksia, ja päiväristeilylle saattaa usein päästä vain kymmenellä eurolla. Alle 6-vuotiaat lapset pääsevät M/S Finlandian risteilyille ilmaiseksi, ja 6-17-vuotiaiden lasten matkan hinnaksi jää kymmenen euroa. Eckerö Line veloittaa henkilöauton tuomisesta laivaan 38 euroa ja polkupyörän saa matkaan kymmenellä eurolla. Isompien autojen matkaan ottaminen on hieman kalliimpaa. Paketti- ja asuntoauton saa mukaansa M/S Finlandialle 118-178 eurolla. Eckerön M/S Finlandialla pääsee myös miniristeilylle. Miniristeilyllä ei poistuta laivasta Tallinnassa, vaan matkan tarkoituksena on keskittyä nauttimaan merellisestä tunnelmasta, ruokailusta sekä tax free -ostosten tekemisestä. Tax free -ostokset hoituvat päiväristeilyllä kaikkein kätevimmin ennakkotilauksen tekemällä, jolloin ostokset toimitetaan suoraan omalle autolle. Miniristeilylle pääsee kymmenellä eurolla per aikuinen ja yhdeksällä eurolla per lapsi. Auton M/S Finlandian ilmaisristeilylle saa mukaansa laivaparkkiin parhaimmillaan ilmaiseksi. Helsingin ja Tallinnan väliä usein matkustavan kannattaa ostaa edullinen kymmenen matkan sarjalippu.
Viihdettä laivoilla
Kaikki Viking Linen, Eckerö Linen sekä Tallink Siljan Helsinki-Tallinna-reitillä operoimat alukset tarjoavat matkustajilleen runsaasti viihdettä laidasta laitaan sekä paljon tekemistä matkan aikana. Nälkäkään matkailijoille ei varmasti jää, sillä jokainen alus tarjoaa matkustajilleen runsaasti erilaisia ravintoloita, kahviloita ja baareja. Ravintola ja baaritarjonta on suunniteltu siten, että jokaiselle mieltymykselle ja kukkarolle sopivia vaihtoehtoja olisi tarjolla. Aluksilla voi syödä hienostuneissa á la carte -ravintoloissa tai haukata nopeasti edullisempaa huikopalaa pikaruokaravintolassa. Aamiaistarjonnassakin voi valita suositun perinteisen aamiaisbuffetin sekä tyylikkäämmän samppanjabrunssin väliltä. Myöskään lapsia ei ole unohdettu, vaan erityisesti laivojen buffetpöydät sisältävät erityisesti lapsia varten suunniteltuja omia herkkupöytiä. Risteilyiden koko ohjelma on suunniteltu ja rakennettu siten, että kaikki matkustajat pysyisivät mahdollisimman viihdytettyinä. Tarjolla on kaikkea bingosta karaokeen ja huippuluokan viihdyttäjiin. Laivoilla vierailevat tänä päivänä melko säännöllisesti kaikki Suomen kärkiartistit. Nämäkin vierailut on suunniteltu siten, että valikoimassa olisi kaiken tyyppisiä artisteja niin hieman vanhemman ikäpolven kestosuosikeista aina rockbändeihin sekä teini-idoleihin. Risteilylle lähteminen onkin usein loistava tapa päästä näkemään oma suosikkiartisti melko kustannustehokkaasti, sillä normaalin keikkalipun hinnalla saa usein koko risteilyn. Risteilyillä oman suosikkiartistinsa myös pääsee usein näkemään lähempää kuin muilla keikoilla.
Monilla laivoilla on kiinnitetty hienosti huomiota perheen pienimpiin matkustajiin ja perheille kohdennettuja palveluita löytyy paljon. Kaikki laivayhtiöt ovat panostaneet lapsille tarjoamiinsa palveluihin erityisesti koulujen ja päiväkotien loma-aikoina. Kilpailu on kovaa, ja matkustajat osaavat myös odottaa yrityksiltä lisäpalveluita risteilyilleen. Esimerkiksi Viking Linen XPRS -aluksella on usein mukana yhtiön oma maskotti, lasten rakastama laivakissa Ville Viking. XPRS myös tarjoaa lapsimatkustajille mahdollisuuden hankkia matkalle koko risteilyn ajan voimassa olevan Ville Viking -rannekkeen, jolla lapset saavat muun muassa jäätelöä, yllätyslahjan sekä oman Ville Viking -kupin. Viking Line toi viime kesänä laivoilleen Adventure Island -seikkailusaaret, jotka pitävät perheen pienimmät viihdytettyinä koko matkan ajan. Tallink Silja puolestaan järjestää ajoittain pelkästään lapsille suunnattuja risteilyitä, joilla on nähty esiintymässä kaikki lasten suosikit Titi-nallesta Hevisaurukseen. Tallink Siljan oma Harri Hylje -maskotti on usein lasten tavattavana ja halittavana, ja kiireisimpinä loma-aikoina Tallink Silja on usein tuonut laivoilleen myös lasten kestosuosikin eli Muumit sekä esiintymään että Muumi-diskoja pyörittämään. Eckerö Linen laivoilla on puolestaan ollut tavattavissa esimerkiksi Ryhmä Haun suosittuja hahmoja ja perheen teini-ikäisiä on viihdytetty erityisillä Slime-risteilyillä.
Tallink Silja
Suomalaisen Tallink Silja Oy:n emoyhtiö on virolainen AS Tallink Grupp, jonka juuret juontuvat jo Helsinki-Tallinna-reitin alkuaikoihin. Juuri tämän yrityksen M/S Venemuine oli ensimmäinen säännöllisesti reitillä liikennöinyt matkustajalautta. Tänä päivänä Tallink Siljalla on useita Helsingin ja Tallinnan välillä liikennöiviä lauttoja. Lähtöjä on runsaasti ja valittavana on esimerkiksi pikainen reittimatka tai pidempi risteily. Tallink Silja on pyrkinyt takaamaan sen, että yritys tarjoaa Helsinki-Tallinna-reitillä kaiken tyyppisille matkustajille jotain. Yhtiön eri lautat liikennöivät Helsingin Länsisatamasta Tallinnan D-terminaaliin lukuisia kertoja päivässä. Risteily- ja reittimatkojen kattaus on todellakin vakuuttava. Helppojen ja nopeiden reittimatkojen lisäksi matkustaja voi valita muun muassa Päivä Tallinnassa -risteilyn tai 22 tunnin risteilyn Helsingistä Tallinnaan. 22 tunnin viihderisteily tehdään Silja Europa -aluksella, jossa on usein tarjolla myös huippuluokan artisteja sekä omaa ohjelmaa perheen pienimmille. Europa liikennöi Tallinnaan päivittäin Länsisatamasta klo 18.30, ja risteilymatkustajat yöpyvät laivassa. Aamulla on aikaa viettää neljä tuntia Tallinnassa esimerkiksi ostoksia tehden. Silja Europa tarjoaa matkustajilleen lukuisia erilaisia ravintoloita ja kahviloita sekä yökerhon. Laivan monipuoliset myymälät takaavat hyvät ostosmahdollisuudet, ja rentoutumaan pääsee esimerkiksi valoisalla ja virkistävällä Sauna Beach -kylpyläosastolla.
Tallink operoi myös niin sanottuja shuttle-aluksia, eli Tallink Staria ja Megastaria, jotka ovat keskittyneet reittimatkoihin. Star sekä Megastar starttaavat päivittäin Tallinnaan Länsisataman kakkosterminaalista, ja niiden matka-aika on vain kaksi tuntia. Aamun ensimmäinen shuttle lähtee klo 7.30, ja lähtöjä on tämän jälkeen muutaman tunnin välein eli klo 10.30, 13.30, 16.30, 18.30 sekä 19.30. Vuorokauden viimeinen lautta lähtee klo 22.30. Lähdöt Tallinnasta Helsinkiin päin operoidaan suurin piirtein samanlaisella aikataululla. Shuttle-aluksilla suurin osa matkustajista istuu kansipaikoilla, mutta myös näillä aluksilla voi ostaa käyttöönsä hytin matkan ajaksi. Starille tehtiin pieni kasvojenkohotus alkuvuodesta 2019. Kahviloiden ilmettä raikastettiin, WC-tilojen määrää lisättiin, leikkitilaa suurennettiin, mattoja uusittiin ja uusi Sea Pub avattiin. Nykyään Tallinnaan pääsee Länsisataman lisäksi myös Helsingin Vuosaaresta. Tallink Siljan Sea Wind -rahtialuksen kyytiin pääsevät Vuosaaresta kaikki auton kanssa matkustavat. Sea Wind matkustaa Tallinnan Muugan satamaan. Matka rahtialuksella kestää kolme ja puoli tuntia. Sea Wind lähtee Helsingistä maanantaista perjantaihin kaksi kertaa päivässä, eli klo 13.00 ja 23.30. Jälkimmäinen vuoroista operoidaan myös sunnuntai-iltaisin. Sea Wind ei ole yhtä viihtyisä kuin Tallink Siljan varsinaiset matkustajalautat, mutta matkustajat pääsevät kuitenkin nauttimaan tässäkin laivassa buffetin antimista sekä tax free -ostoksien tekemisestä.
Viking Line
Ahvenanmaalaisen Viking Line Abp:n operoima Viking XPRS -lautta liikennöi Tallinnaan päivittäin Helsingin Katajanokalta. Viking XPRS:n saapumispaikka Virossa on Tallinnan A-terminaali. Viking XPRS:n aikataulu on rakennettu nerokkaasti siten, että alus tarjoaa matkustajille sekä reittimatkoja että risteilyjä niin hieman pidempinä kuin lyhyempinäkin versioina. Suurimpana osana päivästä aluksella on kaksi lähtöä sekä Helsingistä että Tallinnasta. Matka-aika XPRS:llä Suomenlahden yli kestää kaksi ja puoli tuntia. Maanantaista torstaihin sekä lauantaisin Viking XPRS lähtee Helsingistä klo 10.30 ja 20.30. Tallinnasta lähdöt tapahtuvat näinä päivinä klo 7.00 sekä 17.00. Perjantaisin ja sunnuntaisin aikataulu on erilainen, sillä perjantaisin lähtöjä on kolme kappaletta. Viking XPRS lähtee Helsingistä perjantaisin klo 7.45, 14.15 sekä 21.00 ja Tallinnasta puolestaan klo 10.45, 17.30 sekä lauantaiyönä klo 4.15. Lauantaiyön lähdölle on perusmatkustajan kuitenkin turha haikailla, sillä kyytiin otetaan ainoastaan rahtiyksiköitä ja niiden kuljettajia. Sunnuntaisin XPRS starttaa kaksi kertaa sekä Helsingistä että Tallinnasta. Helsingin lähdöt tapahtuvat klo 10.30 ja 19.00 ja Tallinnan lähdöt klo 15.30 ja 22.15. XPRS kulkee niin sanotun rahtikyydin myös sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Tallinnasta Helsinkiin klo 1.00.
Suosittu Tallink XPRS on operoinut keskeytyksettä Helsinki-Tallinna-reitillä jo vuodesta 2008. Vuoden 2020 alussa Viking Line ottaa kuitenkin XPRS:n telakalle tarpeellisten huoltotoimenpiteiden vuoksi reiluksi pariksi viikoksi 8.–24.1. väliseksi ajaksi. Tuona aikana reitillä liikennöi Viking Linen vanhempi alus M/S Rosella. Matka-aika Rosellalla on aavistuksen pidempi, eli kaksi tuntia 45 minuuttia, ja laiva myös kulkee hieman eri aikataulussa kuin XPRS. Viking Line on onnistunut kaiken kaikkiaan rakentamaan viikko-ohjelmansa hienosti erilaisten teemojen ympärille. Laivalla esiintyy eri tähtiartisteja aina keskiviikkoisin ja torstaisin – useimmat heistä sekä meno- että paluumatkoilla. Viikonlopun miniristeilyllä on kiinnitetty erityistä huomiota juhlatunnelman maksimointiin. Perjantaisin ja lauantaisin lähtevillä risteilyillä viihdytetään matkustajia joko teemahengessä tai juhlitaan live-bändien säestyksellä tai eri DJ:n tahtiin. Muutaman kerran kuussa vietetään erityistä tähtilauantaita, jolloin joku Suomen eturivin artisteista valtaa laivan ClubX-ravintolan. Maanantaisin XPRS:n päiväristeilyillä ohjelma on kohdennettu selkeästi erilaiselle kohderyhmälle, sillä risteilyllä pelataan bingoa, ja jaossa on jopa 500 euron palkintopotti. Perinteisen suomalaisen tanssimusiikin ystävät puolestaan pääsevät nauttimaan omasta suosikkimusiikistaan tanssin tahtiin aina sunnuntain sekä maanantain päiväristeilyillä. Näiden lisäksi ohjelmassa on ajoittain myös Ville Vikingin omia perheristeilyitä.
Eckerö Line
Ahvenanmaalainen Rederiaktiebolaget Eckerö on ollut olemassa vuodesta 1961, jolloin yritys perustettiin hoitamaan Ahvenanmaan, Ruotsin ja Suomen välillä kulkevaa autolauttaliikennettä. Tänä päivänä Eckerö-konserniin kuuluu kaikkiaan viisi yritystä: varustamot Eckerö Line, Eckerö Linjen, Eckerö Shipping ja Birka Cruises sekä bussiyhtiö Williams Buss. Eckerö Linjen omistaa myös Ålandsresor-nimisen matkatoimiston. Eckerö Line kulki monia vuosia Helsinki-Tallinna-reittiä samalla M/S Finlandia -laivalla, mutta yritys lisäsi kesällä 2019 reitille myös toisen aluksen, eli M/S Finbo Cargon. M/S Finbo Cargo kulkee Tallinnan Muugan satamaan Helsingin Vuosaaren satamasta. M/S Finlandia puolestaan lähtee Helsingin Länsisatamasta ja sen satamapaikka Viron päässä on Tallinnan A-terminaali. Eckerö Lineltä on mahdollista ostaa matka joko yksisuuntaisena tai edestakaisena reittimatkana. Päivässä on valittavana useita lähtöjä ja auton saa halutessaan kätevästi matkaan mukaan. Eckerö Line on näppärä valinta autoilijalle, sillä henkilöautoilijat pääsevät hyötymään yhtiön uudesta autorampista. Ramppi nopeuttaa laivaan ajamista ja sieltä poistumista Helsingin päässä jopa 15 minuuttia. Reittimatkaan saa lisää matkustusviihtyvyyttä varaamalla lautalle joko lounge-paikan tai hytin omaan käyttöön. Loungen varaaminen tuo matkaan hieman luksusta, sillä siellä matkustaja saa oman rauhaisan istumapaikkansa ja lisäksi tarjolla on sekä kahvia, virvoitusjuomia kuin pieniä suolaisia ja makeita syötäviäkin.
Eckerö Line risteilee päivittäin lukuisia kertoja sekä Länsisatamasta että Vuosaaresta. Vuosaaresta lähdöt Tallinnan Muugaan tapahtuvat lauantaita lukuun ottamatta päivittäin klo 11.00 ja 19.15. Kesäaikaan matkaan pääsee myös lauantaisin klo 11.00. Muugasta Vuosaareen liikennöidään lauantaita lukuun ottamatta klo 15.15 sekä 23.30. Kesälauantaisin kuljetaan myös klo 6.00 lähtevällä vuorolla. Matka-aika Vuosaaresta Muugaan on kaksi tuntia 45 minuuttia. Muugasta Vuosaareen sunnuntaista perjantaihin liikennöivän klo 23.30 lähtevän lautan matka-aika on seitsemän tuntia 30 minuuttia. Länsisatamasta päivittäiset lautat lähtevät klo 9.00 ja 15.15 lisäksi lauantaita lukuun ottamatta liikennöidään kuutena päivän viikossa myös klo 21.40. Tallinnan A-terminaalista lautat lähtevät päivittäin klo 12.00 ja 18.30 sekä maanantaista lauantaihin myös klo 6.00 aamulla. Matka-aika Länsisatamasta A-terminaaliin on kaksi tuntia 15 minuuttia. Poikkeuksen matka-aikaan tekee ainoastaan klo 18.30 Tallinnasta Länsisatamaan lähtevä lautta, jonka matka aika on kaksi ja puoli tuntia. Eckerö Line suosittelee, että matkustajat saapuvat satamien lähtöselvitykseen vähintään tuntia ennen lautan lähtöaikaa. Lähtöselvitys sulkeutuu 30 minuuttia ennen lähtöä. Reittimatkojen lisäksi Eckerö Lineltä voi varata myös päiväristeilyn, joka tarjoaa matkustajalle seitsemän tuntia aikaa kierrellä Tallinnassa. Tämän lisäksi on mahdollista ostaa miniristeily, mutta on syytä pitää mielessä, että nämä eivät sisällä maissakäyntiä Tallinnassa.
Helsinki-Tallinna-lautta: M/S Finlandia
Eckerö Linen M/S Finlandia rakennettiin alun perin Etelä-Koreassa vuonna 2001. Alus peruskorjattiin vuonna 2012 Ruotsin Landskronan telakalla ja se operoi ensimmäisen matkansa nykyisellä reitillään Helsingin ja Tallinnan välillä uudenvuodenaattona 31.12.2012. Finlandia telakoitiin hetkeksi vuoden 2019 alussa, jolloin alukseen tehtiin uusi sisäänkäynti, ja samalla Finlandia sai myös uuden maasähkövalmiuden. M/S Finlandialla on yhteensä kuusi erilaista ravintolaa, kaksi myymälää ostosten tekemistä varten ja erilaisia kokoustiloja. Aluksen keulassa sijaitsee kaksikerroksinen baari, jossa sijaitsee myös esiintymislava. Lavalla nähdäänkin usein erilaisia huippuluokan viihdyttäjiä Suomen suosituimpien artistien joukosta. Keulan Bar Nosturissa live-musiikkia on tarjolla tiistaista sunnuntaihin. Lisäksi M/S Finlandialla on uusi lisämukavuutta tarjoava Extra-matkustusluokka, jonka valitsemalla matkan hintaan sisältyvät juomat, ateria, lehdet ja langaton internetyhteys. Kesäisin Finlandialla pääsee myös nauttimaan aurinkoisista ilmoista 400-paikkaisella aurinkoterassilla. Terassin Bar Laituri on suunniteltu siten, että auringosta pääsee nauttimaan myös tuulisemmalla säällä. Finlandian lukuisissa ravintoloissa ja baareissa on tarjolla juoma- ja ruokavaihtoehtoja laidasta laitaan lähes vuorokauden ympäri. Matkustajat löytävät mieltymystensä mukaan tarjontaa kaiken kattavasti kuohuviinistä karaokeen sekä kaurapuurosta ensiluokkaiseen live-musiikkiin. Finlandian herkullinen buffet puolestaan katetaan kolme kertaa päivittäin.
Helsinki-Tallinna lautta: Viking XPRS
Helsinki-Tallinna-reitillä jo yksitoista vuotta operoinut Viking XPRS on eräs ainoita matkustaja-autolauttoja, joka alun perin suunniteltiin ja rakennettiin nimenomaan tätä reittiä silmällä pitäen. Aker Yardsin Helsingin telakalla rakennettu alus starttasi neitsytmatkalleen huhtikuussa 2008. Tämän jälkeen XPRS:n kyydissä on Suomenlahden ylittänyt jo yli 17 miljoonaa matkustajaa. Suuren suosion takana on varmasti matkustajien viihtyvyyttä laivan suunnittelussa lisäävät pienet yksityiskohdat sekä se, että XPRS:n risteilyaikataulu ja -ohjelma on äärimmäisellä huolella suunniteltu mahdollisimman monen matkustajan mieltymyksiä vastaavaksi. Viking XPRS on myös yksi niistä harvoista laivoista, millä on oma kumminsa. XPRS:n kummi tulee suoraan Suomen viihdetaivaan huipulta, sillä tehtävään valittiin iskelmälaulaja Paula Koivuniemi.
Helsinki-Tallinna lautta: M/S Megastar
Helsingin ja Tallinnan välisen lauttaliikenteen uusin tulokas on Tallinkin omistama M/S Megastar-autolautta. Megastar rakennettiin Meyerin Turun telakalla, missä se valmistui tammikuussa 2017. Tultuaan reittiliikenteeseen mukaan Megastar korvasi Helsinki-Tallinna-reittiä aiemmin liikennöineen M/S Superstarin. Megastar on täysin uudenaikainen autolautta ja aluksen polttoaineena käytetään nesteytettyä maakaasua. Megastarin erikoisuus on myös se, ettei alukselta löydy lainkaan perinteisiä pelastusveneitä. Käytössä on ainoastaan kaasutäytteisiä pelastuslauttoja sekä muutamia MOB-veneitä. Megastarin matkustusaika Suomenlahden yli on kaksi tuntia ja alus liikennöi päivittäin kolme edestakaista vuoroa reitillä. Megastar tarjoaa monta erilaista tapaa matkustaa sekä paljon ravintoloita. Megastarin Traveller Superstore -myymälä on suunniteltu erityisesti palvelemaan matkustajia mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti.
Teemaristeilyt muodostumassa yhä suosituimmiksi
Teemaristeilyistä on viime vuosina muodostunut entistä suositumpia kaikilla Suomenlahdella liikennöivillä laivoilla. Teemaristeilyitä on koottu mitä mielikuvituksellisemmin erilaisten teemojen ympärille. Lukiolaiset ovat jo parin kymmenen vuoden ajan päättäneet urakkansa abiristeilyillä. Nykyään voit lähteä esimerkiksi komediaristeilylle, hyvinvointiristeilylle, eSports-risteilylle tai sinkkuristeilylle. Omat teemaristeilynsä on myös muun muassa eri maiden keittiöillä, kuten Italialla ja Ranskalla. Myös Suomen suosituin radiokanava Radio Suomipop on jo useiden vuosien ajan järjestänyt suosittuja kuulijaristeilyitään, joilla Suomen eturivin artistit ovat esiintyneet Suomipopin kuulijoille. Naapurikanava Radio Rock järjestää myös omia risteilyitään, joilla esiintyjät on valittu kanavan teemaan sopivasti. Oman risteilynsä saa huhtikuussa 2020 myös kulttimaineeseen noussut Temptation Island tv-ohjelma.
Lounget tarjoavat lisää matkustusmukavuutta
Viking XPRS -matkasta tulee hieman viihtyisämpi lounge-paikan varaamalla. 15 euron hinnalla saa oman paikan sekä pientä purtavaa. Tallinkin aluksilla pääsee myös matkustamaan loungeissa. Comfort Loungen matkapaikan saa maksamalla 19 euroa normaalin matkalipun hinnan lisäksi. Business Loungeen puolestaan pääsee 65 euron hinnalla. Comfort Lounge tarjoaa oman istumapaikan ja matkustusrauhan lisäksi pientä suolaista ja makeaa välipalaa sekä langattoman internetyhteyden. Astetta tyylikkäämmässä Business Lougessa hinta sisältää edellä mainittujen lisäksi myös laajemman ruoka- ja juomatarjoilun. Myös Eckerö Linen Finlandialla pääsee matkustamaan hieman mukavammin lounge-paikan varaamalla. Lounge tarjoaa oman rauhaisan istumapaikan lisäksi pientä purtavaa, kahvia, virvoitusjuomia, viiniä ja olutta. Finlandian lounge-paikka maksaa maanantaista torstaihin 20 euroa ja perjantaista sunnuntaihin 25 euroa.
Bonuksia matkoista
Koska kilpailu laivareiteillä on kovaa, tarjoavat laivayhtiöt asiakkailleen erilaisia kanta-asiakasohjelmia. Viking Linella on oma Viking Club ja Tallink Siljalla One Club. Laivayhtiöt saavat usein laivalla myymistään tuotteista itselleen huomattavasti enemmän voittoa kuin pelkällä matkalippumyynnillä. Tämän johdosta kaikki yritykset palkitsevat laivamatkustajia matkalahjakorteilla usein silloin, kun heidän ostoksensa ylittävät tietyn arvon. Esimerkiksi Viking Linella uuden risteilyn saa silloin, kun tax free -ostosten arvo ylittää 100 euroa. Suomen kahden suurimman bonuskorttijärjestelmän, eli Keskon tarjoaman Plussa-kortin ja S-ryhmän S-etukortin pisteitä on myös mahdollista kerryttää laivoilla matkustamalla. Plussa-pisteitä voi kerätä matkustamalla Tallink Siljan laivoilla ja S-etukortin pisteitä voi kasata niin Viking Linella kuin Eckerö Linelläkin.
Helsinki-Tallinna lautta tarjoaa hyvät ostosmahdollisuudet
Suuri osa suomalaisista suunnistaa matkalle nimenomaan Helsinki-Tallinna-lauttojen tarjoamien loistavien shoppailumahdollisuuksien ansiosta. Jo miniristeilyllä ehtii hyödyntää parhaat tarjoukset, ja ennakkotilausmahdollisuutta käyttämällä ostokset saa laivayhtiön puolesta kerättynä joko toimitettuna omalle autolle tai ostoskärryyn pakattuna. Alkoholiostosten kanssa on hyvä pitää mielessä, että Virosta saa tuoda alkoholijuomia Suomeen omaan käyttöön tai lahjaksi. Yksi matkustaja on oikeutettu tuomaan yhdellä kertaa enintään 110 litraa olutta, 90 litraa viinejä sekä käymisteitse valmistettuja long drink- ja siiderijuomia, 20 litraa enintään 20-prosenttisia alkoholijuomia ja kymmenen litraa väkeviä tai tislattuja alkoholijuomia. Juhlia varten on myös mahdollista tuoda enemmänkin juomia kerrallaan. Tällöin Suomen Tullille tulee kuitenkin pystyä tarvittaessa todistamaan, että juomat ovat tulossa omaan käyttöön.
Matkustajan muistilista
Lähtiessäsi Tallinnaan joko risteily- tai reittimatkalle on muutama tärkeä asia, mitkä tulee muistaa ja huomioida. Matkalle tulee ottaa mukaan kaikki tarvittavat matkustusasiakirjat, sekä kaikkien matkaan lähtevien henkilöllisyystodistukset. Hyväksytyt matkustusasiakirjat ovat ainoastaan kuvallinen henkilökortti tai passi. Toisin kuin usein luullaan, suomalainen ajokortti ei ole rajalla hyväksyttävä henkilöllisyystodistus. Tarvitset matkalle mukaan passin tai henkilökortin huolimatta siitä, oletko aikeissa nousta maihin Tallinnassa vai et. Maihinnousu puolestaan on sallittua ainoastaan rajavartijoiden työaikojen puitteissa. Mikäli matkustat auton kanssa, tulee sen rekisteritunnus ilmoittaa jo matkaa varatessa. Lisäksi autossa tulee olla kansallistunnus, eli esimerkiksi EU-rekisterikilvet tai tarra. Auton rekisteriote teknisine osineen kannattaa ottaa matkaan mukaan paperiversiona, mikäli autolla ajetaan Virossa.
Yhteenveto
Tallinnan lauttamatkailun suurelle suosiolle ei ole ilmassa minkäänlaisia hiipumisen merkkejä. Tämä ei olekaan mikään ihme, sillä laivayhtiöt ovat tehneet matkustamisesta sekä erittäin kätevää ja helppoa kuin myös kohtalaisen edullista. Monipuolisesti kaikkiin makuihin sopivaksi räätälöity risteilytarjonta takaa sen, että jokaisella on varmasti mistä valita. Haluatpa sitten yksinkertaiselle risteilylle laivan antimista ja viihteestä nauttimaan, pidemmälle lomalle, autoilemaan Viroon tai päivämatkalle kauniiseen Tallinnaan, löydät varmasti runsaasta valikoimasta juuri itsellesi parhaiten sopivan vaihtoehdon. Laivayhtiöiden tarjoamat lisäpalvelut tarjoavat erinomaisen mahdollisuuden räätälöidä omaa matkaasi entistä enemmän juuri omaan makuusi sopivaksi. Risteilyt, reittimatkat sekä lisäpalvelut pääsee näppärästi varaamaan suoraan laivayhtiöiden omilta nettisivuilta ja myös matkojen hintojen vertailu onnistuu kätevästi netissä.