Tallinnan matkat alk. 5€ / suunta!

Viron pääkaupunki Tallinna on jo pitkään kuulunut suomalaisten suosikkikohteisiin. Onhan matka-aika kaupunkiin lyhyt, matka taittuu kätevästi laivalla ja hintataso on paikanpäällä edullinen. Matkaankin voi lähteä helposti paljoa suunnittelematta, sillä laivoilla löytyy lähes poikkeuksetta paikkoja. Vaikka ennen matkoja tehtiin pitkälti edullisen alkoholin takia, on erityisesti viime vuosina Tallinna ollut kulttuurin ystävien suosiossa. Tallinnasta on kuoriutunut trendikäs, eurooppalainen kaupunki, joka henkii Berliinin tyylistä boheemia tunnelmaa. Siksi erityisesti nuoret aikuiset ovat löytäneet Tallinnan, ja tuliaiseksi tuodaan alkoholin sijaan virolaista designia tai paikallisia herkkutuotteita.

Miten matkustaa Tallinnaan?

Tallinna sijaitsee ainoastaan 80 km Helsingistä etelään. Sen vuoksi ei ole ihmekään, että suomalaiset vierailevat Tallinnassa usein. Se tuntuukin lähes kotimaan matkailulta. Tallinnaan pääsee matkustamaan myös lentäen, mutta laivalla matkustaminen on eittämättä helpoin vaihtoehto. Laivaterminaalissa ei tarvitse olla useita tunteja ennen lähtöä, ja lisäksi satamat ovat niin Helsingissä kuin Tallinnassakin lähellä keskustaa, jolloin kulkeminen on todella helppoa. Lisäksi matkustusaika ei huimaa päätä. Oli kyseessä sitten mikä laiva tahansa, matkustaa Tallinnaan nykyään keskimäärin 2-4 tunnissa.

Tallinnaan voi lähteä helpolle päiväristeilylle, jolloin matkustajat suuntaavat aamulla Tallinnaan tietyllä laivalla ja palaavat sitten illalla takaisin samalla laivalla. Se on kaikkein helpoin tapa vierailla Tallinnassa, ja kaupungissa kiertelyyn jää yleensä 5-7 tuntia aikaa. Se riittää hyvin keskustassa kiertelyyn, shoppailuun ja vaikka museossakin vierailuun. Jos kaupungissa kuitenkin haluaa vierailla pidempään, on mahdollista lähteä hotellimatkalle, joka yhdistää laivamatkan hotelliyöpymiseen. Hotellimatka onkin hyvä vaihtoehto, jos kaupunkiin haluaa tutustua syvällisemmin. Tallinnassa voi viipyä yön tai vaikka koko viikonlopun, tekemistä riittää kyllä.

Mitä ottaa huomioon laivamatkaa varatessa?

Jo laivamatkaa varatessa kannattaa ottaa huomioon muutama seikka. Onko reissuun lähdössä iso porukka? Siinä tapauksessa voi olla kannattavaa varata matkalle hytti. Näin matkalla on helpompi viettää aikaa yhdessä ja reissussa mahdollisesti mukana olevat perheen pienimmät pääsevät lepäämään hyttiin. Erityisesti päiväsaikaan hyttejä saa todella kohtuullisen hintaan. Toinen huomioon otettava seikka on laivalla ruokailu. Buffet on yleensä helppo ja kustannustehokas vaihtoehto, joka pelastaa erityisesti aikaiset aamulähdöt. Buffet kannattaa aina varata etukäteen, näin säästyt jonottamiselta ja saat lisäksi alennusta.

Jos lähdet matkalle auton kanssa, kannattaa tarkistaa eri varustamoiden autopaketit. Niitä on usein tarjolla suhteellisen edullisesti. Auto helpottaa kulkemista Tallinnassa ja muualla Virossa, jos pidempi matka on suunnitelmissa. Jos auto on mukana matkassa, voit myös harkita tax free -myymälästä tuotteiden tilaamista etukäteen, jolloin tuotteet toimitetaan suoraan omalle autopaikallesi. Se helpottaa erityisesti suurten ostosten tekemistä. Muutenkin, jos suunnittelee ostavansa laivan myymälästä suurta lastia, kannattaa tutkia tilauksen tekemisen mahdollisuutta. Näin säästyy laivalla reilusti aikaa muuhun tekemiseen.

Suunnittele sinulle sopiva Tallinnan matka

Tallinnan matkan suunnittelu on varsin helppoa, sillä monet asiat eivät itse asiassa poikkea kovin paljoa Suomesta. Näin käytännön järjestelyt eivät vaadi paljoa aikaa. Matkan suunnittelu kannattaa aloittaa tarpeiden miettimisestä. Haluatko suunnata Tallinnaan vain päiväristeilylle vai kenties viikonloppureissulle, johon kuuluu myös hotellissa yöpyminen? Jos suunnitteilla on päivän tai useamman yön hotellimatka kaupunkiin, on hyvä tutustua erilaisiin pakettitarjouksiin. Ne ovat usein edullinen ja hyvä vaihtoehto. Varaaminen yhdestä paikasta on lisäksi helppoa ja säästää aikaa. Kannattaakin tutustua ajankohtaisiin tarjouksiin.

Hyvä tietää Tallinnasta

  • Aikavyöhyke on sama kuin Suomessa
  • Valuuttana toimii euro
  • Englantia ymmärretään lähes kaikkialla, mutta vanhemmat ihmiset osaavat usein suomeakin

Millä laivalla Tallinnaan?

Helsingistä Tallinnaan liikennöi tällä hetkellä kolme laivayhtiötä: Tallink, Eckerö Line sekä Viking Line. Varustamoiden välillä ei ole suuria eroja, ja matka-aikakin on pitkälti sama kaikilla laivoilla. Jos kuitenkin olet kranttu aikataulujen tai esimerkiksi laivalta löytyvien ravintoloiden ja tarjoiluiden suhteen, kannattaa laivojen joukosta valita juuri se oma tuttu suosikki. Kun matkan varaaminen tulee ajankohtaiseksi, kannattaa myös tarkistaa laivojen viihdetarjonta kyseisille päiville. Vaikka matka-aika on lyhyt, sujuu matka mukavammin, kun laivalla tarjottava viihde vastaa omia mieltymyksiä.

Laivoilla järjestetään usein myös teemaviikkoja, joten niidenkin ohjelma kannattaa ehdottomasti tarkistaa. Laivoilla voi olla luvassa vaikka maittavia Italian herkkuja, jos oikein onni osuu kohdalle. Matka Tallinnaan sujuu viihteen siivittämänä käden käänteessä. Koska Helsingistä Tallinnaan liikennöi kolme eri varustamoa, lähtee laivoja jopa muutaman tunnin välein. Näin voit olla varma siitä, että mihin aikaan päivästä tahansa pääset Tallinnaan helposti ja nopeasti, jos tarve niin vaatii. Kaikki kolme varustamoa ovat luotettavia ja turvallisia, joten jokainen valinta on varmasti hyvä.

Eckerö Line

Eckerö Line on suomalainen varustamo, jonka laiva M/S Finlandia liikennöi Tallinnaan jopa kolme kertaa päivässä. Finlandia on moderni alus, jossa riittää tekemistä pidemmällekin matkalle. Laivaan mahtuu kerralla jopa 2 080 matkustajaa. Myös erilaisia myymälöitä ja ravintoloita laivalta löytyy runsaasti, aina buffetista välipaloja tarjoaviin kahviloihin. Bar Nosturissa voi päivittäin nauttia sekä merellisistä maisemista että esiintyvistä artisteista. Artistit ovatkin yleensä todella laadukkaita, ja laivalla on mahdollista nähdä esiintymässä aivan Suomen kärkiartisteja. Lapsillekin on tarjolla vaihtuvaa ohjelmaa.

Eckerö Line lähtee Helsingin Länsisataman uudesta T2-terminaalista. Tallinnassa laiva puolestaan saapuu A-terminaaliin. Aikataulujen puolesta Eckerö Line soveltuu hyvin myös pelkästään päivän Tallinnassa viettävälle, sillä aamulaiva lähtee Helsingistä kello 9:00 ja saapuu Tallinnaan klo 11.15. Takaisin iltalaiva lähtee puolestaan kello 18:30 ja saapuu Helsinkiin klo 21.00. Näiden lähtöjen lisäksi on myös päivälähtö, joka lähtee Helsingistä kello 15:15. Lisäksi laivamatkoista ja kaikista laivoilla tehdyistä ostoksista saa S-etukortilla bonusta, mikä monelle matkailijalle riittää syyksi valita Eckerö Line.

Tallink

Tunnettu varustamo Tallink seilaa Helsinki-Tallinna-väliä jopa kolmella eri aluksella, jotka ovat Star, Megastar ja Silja Europa. Aluksia lähtee muutaman tunnin välein kummastakin satamasta, joten Tallink onkin erityisesti kiireisen, tiukkoja aikatauluja noudattavan matkailijan valinta. Lähtöjä on jopa kahdeksan päivässä, ja yksi lähdöistä seilataan yön yli. Sillä pääsee taatusti risteilytunnelmaan. Europa on perinteinen risteilijä, kun taas Star ja Megastar on suunniteltu erityisesti lyhyttä Helsinki-Tallinna-väliä varten. Niillä on siis panostettu ravintoloihin ja viihteeseen, eikä esimerkiksi lukuisiin hytteihin.

Viking Line

Viking Line liikennöi päivittäin Helsinki-Tallinna-väliä yhdellä aluksella, Viking XPRS:llä. Laiva lähtee Helsingistä aina klo 10:30 ja saapuu Tallinnaan kello 13:00. Takaisin laiva puolestaan lähtee kello 17:00 ja saapuu Helsinkiin 19:30. Tallinnassa aikaa kiertelyyn on siis hieman vähemmän. Viking XPRS on hieman muita Tallinnan laivoja pienempi, mutta erilaisia ravintoloita ja tekemistä riittää. Laivasta löytyy esimerkiksi laadukas buffet-ravintola sekä Robert’s Coffee. Red Rose -ravintolassa puolestaan esiintyvät eri kotimaiset huippuartistit. Viikonloppuisin järjestetään myös erityisiä bilelähtöjä, joissa juhlatunnelmaa riittää.

Mitä tehdä Tallinnassa?

Tallinnassa riittää tehtävää useammallekin päivälle. Tekemistä ja erilaisia aktiviteetteja on runsaasti, oli kyseessä sitten mikä vuodenaika tahansa. Kesä on suosituinta aikaa vierailulle, ja silloin on tietenkin ihana istuskella puistoissa, kierrellä vanhassa kaupungissa tai istahtaa terassille siemailemaan kylmää juomaa. Tallinna on ainutlaatuinen kuitenkin myös talvella. Silloin vanhan kaupungin Raatihuoneen torilla järjestetään joulumarkkinat, joissa jokaisen vierailijan on helppo päästä joulutunnelmaan. Silloin on myös ihana siemailla lämmintä glögiä tai kuumaa viiniä tai kenties syödä perinteisiä paahdettuja manteleita, jotka maistuvat aivan joululta.

Myös ne vierailijat, jotka ovat kyllästyneet Tallinnan Vanhaankaupunkiin ja Viru-ostoskeskuksen ympäristöön, löytävät kaupungista paljon uusia vierailun kohteita. Trenditietoiset matkailijat voivat vierailla Telliskiven alueella, joka on entinen teollisuusalue. Nykyään alue pursuaa erilaisia ravintoloita ja putiikkeja. Myös Kalamaja on vierailemisen arvoinen alue. Kuten jo nimestä voi päätellä, oli alue muinoin kalastajien, kalakauppiaiden ja veneenrakentajien asuinalue. Alue on täyttynyt värikkäistä puutaloista, joissa nykyaikana on pieniä putiikkeja ja rentoja kahviloita. Kalamajassa on lisäksi merenkäyntimuseo, joka on suosittelemisen arvoisen.

Hemmottelua kylpylässä

Tallinna ja koko Viro on tunnettu kylpylöistään, eikä syyttä. Tallinnassa on useita ihania kylpylähotelleita, joissa vierähtää helposti viikonloppu tai jopa pidempikin aika. Kylpylöissä on tarjolla monipuolisesti erilaisia hoitoja, joista voi valita mieleisensä. Valittavana on esimerkiksi erilaisia hierontoja ja kasvohoitoja, perinteisiä käsi- ja jalkahoitoja tietenkään unohtamatta. Pariskunnat voivat puolestaan nauttia erilaisissa parihoidossa, jotka kruunaavat romanttisen loman. Kylpylöillä on tietenkin omat uima-altaansa, joissa voi vierailun aikana lekotella. Monet kylpylät tarjoavat lisäksi puoli- tai täysihoidon loman ajaksi, mikä tekee vierailusta yhä helpompaa.

Kulttuurimatka Tallinnaan

Erityisesti viime aikoina on Tallinna häikäissyt kulttuuritarjonnallaan, joka on verrattavissa Euroopan suurien pääkaupunkien tarjontaan. Kaupungin uusin tulokas on vuonna 2019 avattu valokuvamuseo Fotografiska. Museo mukailee samannimistä museota Tukholmassa. Esillä on siis laadukasta valokuvataidetta boheemissa ympäristössä, sillä museo sijaitsee Telliskivien alueella. Vuonna 2006 perustettu KuMu eli Kunstimuseeum tarjoilee puolestaan monipuolisesti erilaista taidetta. Kadriorgin kaupunginosassa sijaitseva KuMu on yksi Pohjois-Euroopan suurimmista museoista. Jos KuMussa päättää vierailla, kannattaa samalla käydä pyörähtämässä Kadriorgin puistossa, jossa sijaitsee myös Tsaarin aikaisia rakennuksia.

Baletin ja oopperan ystävät viihtyvät myös Tallinnassa. Kansallisooppera, eli viroksi Rahvusooper, sijaitsee aivan kaupungin keskustassa. Ohjelmistossa on monipuolisesti klassisia oopperoita, operetteja ja baletteja, mutta myös modernimpia, paikallisia esityksiä. Pienemmät katsojat voivat puolestaan nauttia musikaaleista, kuten Peppi Pitkätossusta. Lippuja kaikkiin esityksiin on helppo ostaa verkosta ja lippujen hinnat ovat huomattavasti edullisempia kuin olemme Suomessa tottuneet. Kaikkein suosituimpiin esityksiin lippuja ostaessa kannattaa kuitenkin olla ajoissa liikenteessä. Itse rakennus on henkeäsalpaavan kaunis, joten sen katsomossa kelpaa istua esitys jos toinenkin.

Ruokamatka Tallinnaan

Tallinna on varsinainen kulinaristin paratiisi. Kaupungista löytyy monia erinomaisia ravintoloita, jotka tarjoavat herkullista ruokaa varsin kohtuullisen hintaan, ainakin Suomen hintatasoon verrattuna. Lisäksi monet erityisruokavaliota noudattavat, kuten vegaanit, on ravintoloissa otettu erinomaisesti huomioon. Vaikka monet suuntaavat Tallinnan lomalla automaattisesti Vanhassakaupungissa sijaitsevan Olde Hansan kaltaisiin turistiravintoloihin, kannattaa tarjontaan kuitenkin tutustua tarkemmin. Parempaa laatua on nimittäin taatusti kaupungissa tarjolla. Esimerkiksi Rattaskaevu 16 on noussut todelliseksi klassikoksi Tallinnassa. Vanhassakaupungissa sijaitseva ravintola tarjoaa virolaista ruokaa. Suosiostaan huolimatta on ravintola edelleen todella kohtuuhintainen.

Monet trendikkäät ravintolat sijaitsevat Telliskiven teollisuusalueella. F-Hoone on pitkään ollut matkailijoiden suosiossa, eikä syyttä. Retrotyyliin sisustettu ravintola hurmaa hampurilaisillaan. Kolm Sibulat eli kolme sipulia sijaitsee niin ikään Telliskivin lähistöllä, ja ravintola ihastuttaa taatusti niin sisustuksellaan kuin ruoallaankin. Vaikka ravintoloissa vierähtäisi helposti kokonainen päivä, Tallinnassa käydessä ei kannata unohtaa lukuisia herkkuputiikkeja, joista voi ostaa esimerkiksi käsintehtyä paikallista suklaata, leivonnaisia tai paikallista juustoa. Useat putiikit sijaitsevat vanhassa kaupungissa, mutta myös Viru-keskuksen Kaubamaja-tavaratalon suuri ruokaosasto on käymisen arvoinen.

Tallinnan matka kannattaa

Tallinnan matka kannattaa siis ehdottomasti. Tallinna on upea kaupunki, joka tarjoaa loputtomasti mahdollisuuksia sekä kulttuurin, hemmottelun että ostosten saralla –herkullisesta ruoasta puhumattakaan! Matka kaupunkiin sujuu helposti laivan kyydissä, eikä matkakaan kestä kuin muutaman tunnin. Kaikki Tallinnaan seilaavat laivat ovat niin moderneja, että niissä riittää runsaasti tekemistä, jolloin matkakin sujuu nopeasti ja mukavasti. Laivalla aikaa voi viettää tax freessä ostoksia tehden, ravintolassa istuen tai vaikkapa tanssilattialla pyörähdellen. Siksi kannattaakin ennen reissun varaamista tarkistaa risteilyn viihdeohjelma ja valita itseä eniten miellyttävä vaihtoehto.